Tapahtumia Kotikylämme Lankamaa Lanka - Lankamaa Jussin pesä kertomus

Historia

Tapahtumia:

Sähköt saimme lankamaalle 1949, kun Serlachius osti Simunan koskiosuuksia maanomistajalle sähköä vastaan.

Puhelin tuli 1959 Lankamaalle ensin käsivälitteisenä, ja 1971 se muuttui automaattiin.

Lankamaa - Tervatehdas-tie valmistui 1960 ja siirtyi valtiolle 1961.

Lankamaa mainitaan ja on usean vuoden ajan mainittu sähköisissä tiedotusvälineissa kautta maailman Suurajojen yhtenä pikataipaleena. Mannilan kartanon omistaja, ralliautoilun nelinkartainen maailmanmestari Juha Kankkunen kuuluu Lamkamaan koulupiiriin.

Lankamaalle perustettiin kyläseura ry 1994 ja samalla lakkautettiin Maamiesseura ja Kylätoimikunta. Kyläseuran puhennjohtajaksi valittiin Esa Eskonen.

Lankamaalla ovat käyneet Keskimaan, Mäki-Matin, Topeliuksen, Lukkarisen ja Sirkkamäestä Kyläri ky:n myymäläautot. Vimeinen myymäläauto kävi lankamaalla 28.11.1992.

Laukaan Säästöpankin pankkiauto kävi vuosia täällä. Sekin on jo aikoja sitten lopettanut käyntinsä. Eihän säästöpankkia ole enää olemassakaan.

Kirjastoauto täällä käy säännöllisesti.

Kunta on järjestänyt joukkokuljetuksen taksilla määrättyinä päivinä linjataksan mukaan.

Posti tänne tulee kuutena päivänä viikossa laatikkoihin ja sunnuntaina heittolaatikkoihin, jotka ovat määrättyjen matkojen välein.

Kotikylämme Lankamaa

Lankamaa rajoittavat Rautalammin reitin kolme järveä; idässä Kynsivesi, etelässä Leivonvesi ja lännessä Kuusvesi. Kuin majakkana kohoaa yli kahdensadan metrin korkeuteen Lankavuori.

Kylällämmehän on ololut asutusta ainakin 1500- luvulta alkaen. Lankamaan kylä laajeni 1.1.1967 varsin paljon, kun Lankamaa liitettiin Laukaaseen. Siihen asti varsinainen Lankamaa oli kuulunut Hankasalmeen. Nyt Lankamaahan liitettiin osa Simunan kylää ja Kuusveden ranta. Tästä muodostuivat nykyisen Lankamaan koulupiirin rajat.

Monivaiheista on ollut kylämme elämä. Hämeen miehet alkujaan kävivät täällä metsästämässä ja kalastamassa. Vähitellen tänne rupesi kohoamaan asutusta. Esi-isämme kaskesivat metsiä, että saivat viljaa, josta leivottiin ja puuroja keitettiin. Kalastus ja metsästyä näyttelivät heidän jokapäiväisessä elämässään pääosaa. Halla vei usein sen vähäisenkin viljan, mistä elinkiä toivottiin. Riistaa oli paljon, mutta pyynitvälineet olivat varsin alkeellisia. Emmepä me nykyihmiset voi kun aavistella, millaista elämä silloin oli. Tervetuloa tutustumaan nykypäivään varsinkin menneeseen, te tulevatkin sukupolvet, sillä tänään on huomenna jo eilinen.

Lanka - Lankamaa

Perinnetietoalueemme pohjoisimmalla kolkalla, joka kuuluu Lankamaan koulupiiriin, sijaitsee Laukaan seurakunnan leirikeskus, Papinniemi. Papinniemi on Uurajärven rannalla. Uurajärvessä on Lankalahti ja Lankasaari. Lankajärvi oli aikoinaan toiseksi puhtain järvi Suomessa. Lankajärvessä on Lankalahti ja Lankaniemi. Lankajärvi laskee Lankapuroa Lankalampiin ja edelleen Lankajokea pitkin Lankalahteen.

Kynsivedessä on Lankaniemi ja saman järven rannalla on Lankaniemen talo. Sitten vielä on Lankaharju ja Lankavuori. Hankasalmen kirjassa kerrotaan Kynsivedellä tavattavasta Lanka-nimirypäästä. Siinä kirjoitetaan, että sana voi liittyä erämiesten käyttämiin rihmoihin eli lankoihin, joista on syntynyt rypäästä päätellen pitkä "lankapolku". Lankalampi ja Lankajoki olivat aikoinaan niin puhdasvetisiä, että vettä voitiin käyttää talousvetenä. Lankajoessa on ennen vanhaan uitettu tukkeja.

Jussin pesä - kertomus

Kylällämme sijaitseva Vimpavuori on kuulunut noin 30 vuotta huuhkajan reviiriin. Vuoren luoteenpuoleisella rinteellä, kalliojyrkänteen alla on luola, jota Lahen Jussin pesäksi sanotaan.

1900-luvun alkupuolella Pohjoislahdessa asui mies nimeltään Jussi Leinonen ja hänen kerrotaan asustelleen luolassa. Erään tarinan mukaan Jussi majoittui luolaan siloin, kun hänellä oli vaimonsa kanssa riitaa palaten taas Pohjoislahteen, kun arveli tilanteen rauhoittuneen. Tällä tarinalla ei liene todenperäisyyttä.

Todellinen syy Jussin asusteluun luolassa oli vapaussota vuonna 1918. Ikämieheksi ehtinyt Jussi ei olisi sotaan joutunut, mutta pelko hänellä oli niin kova, että hän piileskeli Vimpavuoren luolassa. Ovatpa kyläläiset joskus lauleskelleet tähän malliin: "Aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä, Vimpavuoressa louhunkolossa on Lahen Jussin pesä."

Kirjoittanut Esko Leinonen Matti Hokkasen tietojen pohjalta.